maanantai 21. lokakuuta 2013

Ubi oli minun kanssa Espoossa ja Ubi alkaa olla rutinoitunut työssäkävijä. Varsinainen päivänpiristys alkoi, kun päästiin kotia ja oltiin syöty. Iikka aloitti varsinaisen koirapainishown. Varmaan kolmevarttia sisällä painia ja huomasin, että Ubi alkoi väsähtää Iikan painostuksessa. Alkoi jo kimeä vastalauseiden anto. Päästin koirat pihalle ja vedin kaikesta huolimatta karvakaulusta Ubille, mutta Iikka innostui jahtaamaan Ubia. Koirat menivät peräkanaa pitkin tontia. En muista milloin Iikka olisi juossut noin paljoa. Että minulle tuli hyvä mieli. Iikan vaivat taitavat olla takanapäin. Laitetaan huono puhelimella kuvattu video. En tajunnut ollenkaan kuvata valokuvia, kun minulla oli niin hauskaa.