keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pentu herätti 5:30. Ei aivan keritty viemään pentua ulos, kun pissat tuli portin eteen. Iikka on pystynyt nukkumaan nyt yöt ilman, että on pyytänyt ulos. Iikan toipuminen alkaa näyttämään hyvältä. Terhi lähti klo 8 ja Ubi jo koisasi. Minulla pennunvahtivuoro. Ubi heräsi klo 9. Pakolliset asiat hoituivat ulos. Ulkona oli kuitenkin pakkasta, joten Ubi juoksi kovaa vauhtia takaisin sisälle ja suoraan makkarin sänkyyn. Ubi on siis tänä aamuna oppinut kiipeämään meidän sänkyyn. Iikkakin tuli sänkyyn, joten minun piti mennä koirien väliin. Minun kainalon alta Ubi sitten haisteli Iikkaa, kunnes Iikka tajusi tämän ja päästi murahdukset. Iikka kääntyi toisin päin, ettei vaan tämmöistä vahinkoa pääse tapahtumaan uudestaan. Siinä sitten rapsuttelin molempia. Ubi rähjäsi omalle kuvalleen peilissä, vaikka aikaisemmin nuoli omaa kuvaansa. Ovatko Iikan pahat tavat jo tarttuneet?
Olin jo aamulla antanut Ubille  leikkikaluksi tyhjän kahvipakettilaatikon, missä sisällä oli nappuloita, mutta ei  taida tämä leikki olla whippetille omiaan. Cairnien kanssa kun on tottunut siihen, että paketti revitään välittömästi hajalle. Ubi kuitenkin työnsi päänsä paketin sisään ja pää jäi laatikkoon jumiin. Kauhea uikutus hädissään. Tätä kesti korkeintaan sekunnin, kun olin saanut paketin pois. Iikka tuli vauhdilla katsomaan, että mikä hätänä. Ehkä Iikka Ubin sittenkin pikkuhiljaa hyväksyy. 
Käytiin vielä ulkona pissalla ja vedettiin narussa karvakaulusta, mikä tuntuu olevan mieluisaa. Noin klo 10 oli laput taas silmillä. Puolilta päivin oltiin ulkona ja meillä oli kiistaa siitä, mitä saa suuhun laittaa. Nimittäin aivan kaikki laitetaan suuhun. Se ei ole ihan pieni määrä tammenterhoja, mitä on suusta pois otettu. Tässä meidän kiistassa Ubi otti nokkiinsa ja juoksi ulko-ovelle ja sänkyynsä nukkumaan. Sitten otettiinkin pitkä päikkärit. 
Kun Terhi tuli kotiin, niin kyllä huomaa kenen koira Ubi on. En ole tälläistä riemua saanut osakseni. Iikka puolestaan  käyttäytyy minua kohtaan samoin, nyt meillä molemmilla on omat koirat. Illalla käytiin Siuntion asemalla lenkillä ja lenkillä Iikka ei Ubista välitä, kunhan ei Ubi törmäile päin. Iikka kävi myös lenkillä haistelemassa Ubia. Ehkä se siitä.
Tästä päivä alkoi

Heräillessä pitää vielä sängyssä touhuta aarteiden kanssa



Ostakaa hyvä karvakaulus.