maanantai 7. lokakuuta 2013

Ubi oli minulla tänään työssä mukana. Ubin kanssa päivä meni hienosti. Jo työmatka antoi merkkejä siitä, miten päivä sujuu. Ubi kuorsasi kassissa ennen kuin oltiin Siuntion asemalla. Eli Ubi nukkui pitkät pätkät työpäivän aikana. Liekö eilinen ulkonaolo vielä ramassut pentua. 
Kun olin työpaikan pihalla pissittämässä Ubia, niin sisaryrityksen työntekijöitä tuli ihailemaan Ubia. Ubi sai kovasti huomiota osakseen ja minulta kysyttiin taas, että miksi whippet?
Useasti minulta kysytään, että miksi whippet terrierien jälkeen. En minä osaa sanoa. Se vaan tuntui nyt siltä. Vinttikoiria minä olen aina ihaillut. Ne whippetit, joiden kanssa minä olen ollut tekemisissä, ovat antaneet positiivisen kokemuksen. Siitä on vaan jäänyt semmoinen tunne, että whippet voisi rotuna sopia meille. Cairn on rotuna erinomainen, mutta se turkin hoitaminen on alkanut nyppiä. Nuorempana trimmasin itse omat ja vähän muidenkin koirat, mutta enää ei oikein jaksa. Eli suurin syy cairnista luopumiseen rotuna on turkin hoito. On siinä cairnin turkissa kyllä hyvätkin puolensa. Koirankarvaa on todella vähän asunnossa. Eli voisiko sitä kirjoittaa, että vanhempana on vaan laiskistunut. 
Kuitenkin helppohoitoinen, hyväluonteinen, terve ja reipas lenkkikaveri ovat ne tärkeimmät asiat ja luulen, että whippet täyttää nämä kriteerit helposti. Kun Iikka hankittiin, oli meillä mielessä jo silloin rodun vaihto, mutta sillä kertaa sitä ei tapahtunut. Nyt oli sen aika.
Menipä tämä nyt pohdiskeluksi, vaikka Ubista pitäisi kertoa. Alkavatko Ubin päivät menemään nyt jo samaa rataa? No huomenna Ubi lähtee päiväksi Helsinkiin.

Eilen sain katsella yksin tv:tä.


Ubi ja otsa rypyt.